Rasvansiirtoa on viimeaikoina kehitetty monella tavalla ja rasvansiirto on myös toimenpiteenä niin ikään yleistynyt huomattavasti viime vuosina. Rasvaa voidaan siirtää oman kehon alueelta toiselle tarpeen mukaan. Omaa rasvaa käytetään laajalti esteettisten syiden lisäksi lääketieteellisiin tarpeisiin. Yleisimpiä rasvansiirtokohteita ovat kasvot ja rinnat. Rasvansiirrosta ei jää suuria arpia ja yleensä toimenpiteet voidaan tehdä paikallispuudutuksessa. Hieman tavoitteesta ja kohdealueesta riippuen rasvansiirto voi olla mahdollinen hoikallakin ihmisellä. Rasvansiirto on yleisesti ottaen varsin turvallista, mutta etenkin tiettyjen alueiden toimenpiteisiin voi liittyä vakaviakin komplikaatioriskejä. Vastaanottokäynti ja hoitoarvio on kuitenkin tarpeellinen ennen leikkausta, jotta riskeistä ja leikkauksella saavutettavista tavoitteista ja hyödyistä voidaan varmistua kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Vastaanottokäynti on tarpeellinen myös leikkauksesta toipumiseen tarvittavan informaation suhteen.