Abdominoplastia eli vatsanahan kiristys
Ylimääräinen iho on yleinen ongelma esimerkiksi suuren laihtumisen jälkeen. Toinen syy löysälle, roikkuvalle ja ylimääräiselle iholle vatsalla voi olla raskaudet, joiden aikana luonnollisesti vatsan iho ja vatsalihakset venyttyvät, eivätkä sitten myöhemmin jaksa palautua takaisin entiseen malliinsa.
Ylimääräinen iho voi haitata arkielämää toiminnallisesti ja esteettisesti, ja yleisimmin sitä jää vatsan alueelle.
Vatsanahan kiristysleikkaus on toimenpiteenä hyvin yleinen. Toimenpiteessä poistetaan alavatsan rasvaa ja roikkuvaa ihoa. Yleisesti toimenpiteestä puhutaan vatsanahan tai vatsanpeitteiden kirityksestä eli abdominoplastiasta.
Tilanteesta ja hoidon tavoitteista riippuen voi olla mielekästä käsitellä myös selän ja lantion alueet, jolloin toimenpidettä kutsutaan body lift -leikkaukseksi. Usein halutaan samalla toteuttaa myös olkavarsien ja reisien muotoilua.
Vartalon ja raajojen ihonkiritykset on kuitenkin usein järkevintä jakaa eri leikkauksiin. Vartalon ja raajojen muotoiluissa tyypillisesti poistetaan kirurgisesti ylimääräistä roikkuvaa ihoa ja poistetaan rasvaimulla alueelta ylimääräistä rasvakudosta.
Kenelle abdominoplastia sopii?
Toimenpiteestä voivat hyötyä synnyttäneet naiset, jos vatsalihakset eivät ole palautuneet entiselleen raskauksien jälkeen.
Laihdutuksen jälkeiseen leikkaukseen kannattaa hakeutua vasta sitten, kun pysyvä painotavoite on saavutettu ja paino on pysynyt muuttumattomana noin vuoden ajan.
Abdominoplastia tehdään useimmiten terveyssyistä. Joskus myös napa- tai muu vatsanpeitteentyrä hoidetaan samalla toimenpiteellä.
Vastaanotto ja hoitoarvion tekeminen
Me Sairaala Innovassa aloitamme vatsanahan kiristykseen liittyvät hoidot aina hoitoarvion tekemisellä.
Plastiikkakirurgi tekee sinulle henkilökohtaisen hoitoarvion tapaamalla sinut kasvokkain, koska
- Sinä osaat parhaiten kertoa plastiikkakirurgille, mitkä kohdat kehossasi koet haitaksi tai vaivaksi, johon toimenpiteellä tulisi vaikuttaa
- Plastiikkakirurgi osaa suositella tahtotilasi ja tavoitteesi perusteella parhaita hoitomenetelmiä tai niiden yhdistelmiä. Vain tapaamalla sinut voimme tehdä sinulle sopivimman mahdollisen hoitosuunnitelman tavoitteen, kustannuksen, riskitekijöiden ja terveydentilasi kannalta.
Abdominoplastia alkaa aina tapaamisella toimenpiteen tekevän plastiikkakirurgin kanssa, Vastaanotolla plastiikkakirurgi vastaa kaikkiin toimenpiteeseen liittyvin kysymyksiin.
Vastaanotolla saat paljon tietoa mm.
- Erilaisista hoitovaihtoehdoista
- Toimenpiteeseen valmistautumisesta.
- Toimenpiteiden kulusta.
- Riskitekijöistä.
- Miten toipumiseen kannattaa varautua kotioloissa.
- Jälkitarkastuksista ja yhteydenpidosta sinun ja toimenpiteen tehneen. plastiikkakirurgin välillä koko toipumisesi ajan.
- Toimenpiteen vaikutuksien näkymisestä.
On tärkeää, että olemme täysin rehellisiä toisillemme odotuksista ja niiden saavuttamisesta, valitun toimenpiteen riskitekijöistä ja toipumisprosessista. Parhaan hoitomuodon valinnassa ja suunnittelussa otamme huomioon mm. mahdolliset sairaudet, allergiat ja lääkitykset.
Viisi syytä miksi Innova on sinulle sopiva valinta
-
Turvallinen valinta – Sinusta huolehditaan toimenpiteen suunnittelusta jatkoseurantaan asti.
-
Nopea hoitoonpääsy ja toimiva etävastaanotto
-
Vertailun kestävät hinnat
-
Kokeneet, koulutetut ja vastuuntuntoiset kirurgit ja muut ammattilaiset
-
Sairaalakäyttöön suunnitellut viihtyisät hoitotilat
Sairaala Innovassa abdominoplastiaa tekevät plastiikkakirurgit
Abdominoplastia – ennen ja jälkeen
Kuvassa plastiikkakirurgi Kristiina Hietasen asiakkaalle on tehty abdominoplastia. Kuvat ovat ennen toimenpidettä ja 3 kuukautta toimenpiteen jälkeen.
Oikean leikkaustekniikan valinnalla yksilöllisesti saadaan hyvin näkyviä ja tehokkaita muutoksia. Myös lopputuloksen esteettisyyteen on syytä kiinnittää huomiota. Alavatsan arpi piiloutuu alushousujen alle. Arvet kypsyvät ja muuttuvat vaaleammaksi ainakin 12 kuukauteen asti leikkauksesta. Abdominoplastia on kysytyimpiä toimenpiteitämme.

Plastiikkakirurgi Kristiina Hietasen asiakkaalle tehtiin abdominoplastian ja rintojen pienennysleikkauksen yhdistelmä.

Tulokset vaihtelevat yksilöllisesti eikä nettisivujen sisältöä tule pitää lääketieteellisenä hoitosuosituksena. Kaikkiin toimenpiteisiin liittyy riskejä, joista on hyvä olla tietoinen ennen toimenpidettä.
Abdominoplastia toimenpiteenä
Ennen toimenpidettä
Painon stabilointi, tupakoimattomuus ja terveellinen proteiinipitoinen ruoka auttaa leikkauksesta toipumiseen ja mahdollistaa parhaan esteettisen lopputuloksen.
Toimenpide
- Vatsanahan kiristys tehdään useimmiten nukutuksessa.
- Toimenpide kestää noin 2–3 tuntia.
- Yleensä leikkaukseen yhdistetään myös rasvaimu, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos.
Toipuminen
Sairaala. Kotiin pääset joko leikkauspäivänä tai sitä seuraavana päivänä saattajan kanssa. Joskus leikkausalueelle jätetään laskuputket, jotka poistetaan, kun kudoseritys on vähentynyt yleensä 3–7 vuorokautta leikkauksesta. Myös neulapunktiot voivat tulla kyseeseen jos leikkausalueelle alkaa kertyä nestettä.
Sairausloma. Sairausloman tarve on yleensä 1-4 viikkoa.
Kotona
- Toipuminen kestää 3–4 viikkoa.
- Mustelmia esiintyy noin 2–3 viikon ajan.
- Turvotusta noin 2–8 viikon ajan.
- Tukivyötä on käytettävä 4–6 viikkoa toimenpiteen jälkeen.
- Rauhallisen kävelyn saat aloittaa toimenpidettä seuraavana päivänä.
- Fyysistä rasitusta tulee välttää kahden viikon ajan.
- Yleensä käytetään sulavia ompeleita, joten tikkejä ei tarvitse poistaa.
- Painavien taakkojen nostamista tulee välttää 4–6 viikkoa.
- Kuntosaliharjoittelua voit jatkaa kuuden viikon päästä.
Jälkitarkastus. Mahdollinen tikkien poistaminen 2 viikon kuluttua toimenpiteestä, ja jälkitarkastus 4–6 kuukauden kuluttua.
Abdominoplastian vaikutus
Kirurgisen lopputuloksen pysyvyyteen ja tulokseen vaikuttaa olennaisesti painon vaihtelut toimenpiteen jälkeen. Jos paino ei enää nouse, abdominoplastialla on pysyvä vaikutus.
Lopullinen tulos nähdään 6–12 kuukauden päästä, joskin suuressa kuvassa muutos on nähtävissä heti toimenpiteen jälkeen.Arvet ovat pysyviä, mutta ne vaalenevat ajan myötä ja jäävät alushousujen tai bikinien alle.
Ajanvaraus
Sairaala Innovassa abdominoplastia-leikkauksia tekevät:
- plastiikkakirurgi Kristiina Hietanen
- plastiikkakirurgi Anna Rönnblad
- plastiikkakirurgi Marja Majava
Varaa aika haluamallesi plastiikkakirurgille tästä.