Raskauden jälkeinen vartalon korjaaminen

Raskauden jälkeinen vartalon korjaaminen

Raskausaika voi aiheuttaa monenlaisia muutoksia naisen kehoon. Usein vatsanpeitteet ja rinnat saattavat kokea muodonmuutoksen, jotka saattavat jäädä häiritseväksi.

Vatsan alueelta korjataan ja poistetaan yleensä löystynyt ja venyttynyt alavatsan pussukka, ja tarvittaessa tähän yhdistetään rasvaimua esimerkiksi kylkien alueelle. Joskus myös raskauden jälkeen häiritseväksi tai pysyväksi jääneet erkaantuneet vatsalihakset tulevat korjattavaksi vartalon muokkauksen yhteydessä. Katso abdominoplastia eli vatsankiristysleikkaus.

Rintojen muotoa voidaan korjata ja palauttaa erilaisin kirurgisin menetelmin, esimerkiksi rintojenkohotuksella, silikoni-implantein tai rasvansiirrolla vatsan muodonkorjauksen yhteydessä.

Kenelle korjausleikkaus sopii?

Toimenpiteisiin kannattaa hakeutua vasta kun raskaudesta tai imetyksestä on kulunut riittävästi aikaa; usein vähintään vuosi. Näin keho ehtii korjata itse muutoksia riittävästi ja korjausleikkauksella saadaan aikaan paras sekä pitkäkestoinen lopputulos.

Vastaanotto ja hoitoarvion tekeminen

Me Sairaala Innovassa aloitamme toimenpiteeseen liittyvät hoidot aina hoitoarvion tekemisellä. Vastaanotto saattaa onnistua osittain etävastaanotolla; mutta varaudu tulemaan myös paikanpäälle vastaanotolle.

Plastiikkakirurgi tekee sinulle henkilökohtaisen hoitoarvion tapaamalla sinut kasvokkain, koska

  • Sinä osaat parhaiten kertoa plastiikkakirurgille, mitkä kohdat kehossasi koet haitaksi tai vaivaksi, johon toimenpiteellä tulisi vaikuttaa
  • Plastiikkakirurgi osaa suositella tahtotilasi ja tavoitteesi perusteella parhaita hoitomenetelmiä tai niiden yhdistelmiä. Vain tapaamalla sinut voimme tehdä sinulle sopivimman mahdollisen hoitosuunnitelman tavoitteen, kustannuksen, riskitekijöiden ja terveydentilasi kannalta.

Raskauden jälkeinen vartalon korjaaminen alkaa aina tapaamisella toimenpiteen tekevän plastiikkakirurgin kanssa.  Vastaanotolla plastiikkakirurgi vastaa kaikkiin toimenpiteeseen liittyvin kysymyksiin.

 

Vastaanotolla saat paljon tietoa mm.

  • Erilaisista hoitovaihtoehdoista
  • Toimenpiteeseen valmistautumisesta
  • Toimenpiteiden kulusta
  • Riskitekijöistä
  • Miten toipumiseen kannattaa varautua kotioloissa
  • Jälkitarkastuksista ja yhteydenpidosta sinun ja toimenpiteen tehneen plastiikkakirurgin välillä koko toipumisesi ajan.
  • Toimenpiteen vaikutuksien näkymisestä.

On tärkeää, että olemme täysin rehellisiä toisillemme odotuksista ja niiden saavuttamisesta, valitun toimenpiteen riskitekijöistä ja toipumisprosessista. Parhaan hoitomuodon valinnassa ja suunnittelussa otamme huomioon mm. mahdolliset sairaudet, allergiat ja lääkitykset.

Viisi syytä miksi Innova on sinulle sopiva valinta

  1. Turvallinen valinta – Sinusta huolehditaan toimenpiteen suunnittelusta jatkoseurantaan asti.

  2. Nopea hoitoonpääsy ja toimiva etävastaanotto

  3. Vertailun kestävät hinnat

  4. Kokeneet, koulutetut ja vastuuntuntoiset kirurgit ja muut ammattilaiset

  5. Sairaalakäyttöön suunnitellut viihtyisät hoitotilat

Ajanvaraus

Sairaala Innovassa raskauden jälkeisiä vartalonkorjausleikkauksia tekevät:

 

Varaa aika haluamallesi plastiikkakirurgille tästä.

Hinnasto

Katso Sairaala Innovan raskauden jälkeisen vartalon korjausleikkausten hinnat täältä.