Botuliinitoksiini

Botuliinitoksiini herättää paljon keskustelua.

👉🏼 Botuliinitoksiinilla on useita kauppanimiä.

👉🏼 ​Botuliinilla on pitkät perinteet lääketieteessä. Jo 70-luvulla botuliinia on käytetty terveysongelmien hoitoon. Lääkeaineen esteettiset vaikutukset huomattiinkin ikään kuin vahingossa. Silmäongelmia hoidettaessa havaittiin sivuvaikutus: hoidettava alue parani, mutta käsitellyltä alueelta hävisivät myös rypyt!

⭐️ Botuliinihoitoja tehdään nykyisinkin paljon terveydellisistä syistä. Botuliinilla hoidetaan muun muassa hampaiden narskuttelua, liikahikoilua, migreeniä ja yliaktiivista virtsarakkoa. Varsinkin hammaslääkäreille sekä neurologeille botuliinitoksiini on varsin tuttu lääkevalmiste.

⭐️ Esteettisessä tarkoituksessa botuliinitoksiini vaikuttaa lihaksen toimintaan. Botuliini rentouttaa ryppyä aiheuttavaa lihasta ja siten silottaa ihoa. Useimmiten hoidettavia alueita ovat yläkasvojen alue, kuten otsa ja silmäkulmat. Tilanteen mukaan voidaan botuliinia käyttää myös muualla kasvojen alueella.

👉🏼 Sairaala Innovassa botuliinihoidot tehdään plastiikkakirurgin vastaanotolla. Pistosten määrä riippuu hoidettavasta alueesta. Botuliinihoidolla voidaan hoitaa lisäksi esimerkiksi kainaloiden tai kämmenten liiallista hikoilua, kasvojen lihasten epätasapainoa tai bruksismia eli yöpurentaa.

👉🏼 Botuliinihoidon teho on yleensä vallan hyvä ja vaikutus kestää yleisimmin kolmesta kuuteen kuukautta. Mikäli hoitoa ei uusita, poistuu botuliinitoksiini kehosta kokonaan. Vaikutuksen haihtuessa myös ulkonäkö palautuu hoitoja edeltävään tilaan.

Muita uutisia