fbpx

Oletko jo tutustunut klinikallamme tehtävään NeoStrata AHA -kuorintaan?

NeoStrata Peeling -hoidossa käytämme pitoisuuksiltaan erilaisia kuorivia, solujen uusiutumista edistäviä ja täyteläisyyttä lisääviä hedelmähappoja. Hoitoa voidaan tehostaa kohdennetuilla kuorinnoilla ihon erityistarpeisiin, kuten vaikkapa hyperpigmentaatioon ja akneen.

NeoStrata Peeling -kuorinnat ovat hyvin tehokkaita. Ainutlaatuisen koostumuksensa ansiosta NeoStratan AHA-kuorinta vaikuttaa syvällä ihossa vastaten keskivahvaa tai jopa vahvaa kemiallista kuorintaa. Peeling -hoitojakso aloitetaan kuitenkin aina miedoilla pitoisuuksilla, edeten pikkuhiljaa korkeampiin vahvuuksiin. AHA -kuorinnan voimakkuutta lisätään ihon tarpeita ja vaatimuksia kuunnellen varmistaen näin hoidon turvallisuus ja välttäen epämieluisat ihoreaktiot.

Hoidon aikana ihossa saattaa tuntua nipistelyä, mutta tunne on vain hetkellistä, eikä se ole vaarallista. Hoidon jälkeen iho tuntuu sileältä ja raikkaalta ja saat välittömästi meikata, urheilla sekä saunoa. Ihossa saattaa esiintyä lievää punoitusta heti hoidon jälkeen, punoitus laantuu kuitenkin yleensä jo saman päivän aikana.

Kosmetologiemme tekemät NeoStratan Peeling -käsittelyt ovat Sinulle, joka kaipaat tehokasta ihonhoitoa sen hehkun palauttamiseksi tai jos kaipaat apua yleisimpiin iho-ongelmiin, kuten ruusufinnin hoitoon (rosacea), akneen, ihon kuivuuteen / atopiaan, ihon ikääntymismuutoksiin tai pigmenttimuutoksiin / hyperpigmentaatioon. Vapaat ajat NeoStrata Peeling -kemialliseen kuorintaan löydät kosmetologiemme nettiajanvarauksesta. Hinnat alkaen 125,-

Kosmetologimme vastaavat aina mielellään kaikkiin ihonhoitoon liittyviin kysymyksiin.

Lisätiedot sähköpostitse: kosmetologit@sairaalainnova.fi

Muita uutisia

Syksyn happohulinat!

Syksyn kunniaksi meillä on HAPPOHULINAT! Ihon happokäsittelyt ovat ihoa kirkastavia ja uudistavia tuloksellisia hoitoja. Hedelmähappohoidot Helpoiten happohoitoihin pääset tutustumaan Sairaala Innovan hedelmähappohoidolla, joka kirkastaa ja

Lue lisää »

Gynekologin vastaanotto avoinna jälleen 23.8.

Gynekologi Rosemarie aloittaa syksyn vastaanoton Sairaala Innovassa jälleen 23. elokuuta.  Laajasti kouluttautunut Rosemarie ajattelee laatikon ulkopuolelle, kohtaa asiakkaansa inhimillisesti ja hoitaa kokonaisuutta aina yksilöllisesti.  Rosemarien

Lue lisää »